
Yksi kiinnostavimpia vuosittaisia aiheita työssäkäyville on työpäivien määrä vuodessa. Tai kääntäen: ylimääräisten vapaapäivien, pyhäpäivien ja pitkien viikonloppujen määrä. Erityisesti, koska erinäisten arkipyhien kuten itsenäisyyspäivän ajoittuminen kalenteriviikolle muuttuvat vuosittain.
Monessa ammatissa toki työtä tehdään viikonloppuisin ja pyhäpäivinä, mutta osalle oravanpyörässä vipeltävälle niin sanottu 5 päivän viikko on tosiasia. Tälle sivulle olemme listanneet vuoden 2023 työpäivät sellaisissa ammateissa työskenteleville, joissa työpäivät keskittyvät arkipäiville.
Kuinka monta työpäivää on 2023?
Vuonna 2023 on yhteensä 251 työpäivää. Määrä vaihtelee vuosittain ja kuluva vuosi onkin kohtuullisen hyvä työpäivien suhteen työntekijän näkökulmasta. Esimerkiksi edellisenä vuonna työpäiviä oli enemmän.
Kuinka monta arkivapaata on 2023?
Arkipyhiä osuu tänä vuonna yhteensä 8, mutta tyypillisesti myös juhannusaatto on arkivapaa joten siitä tulee yhdeksäs. Lue lisää arkivapaista täältä.
Työpäivät 2023 kuukausittain
Riippuen vuodesta ja arkipyhien ajoittumisesta, kuukaudessa on keskimäärin noin 21,5 työpäivää. Vuonna 2023 kuukaudessa on keskimäärin 20,9 työpäivää.
Tänä vuonna työpäivien määrä kuukausittain vaihtelee seuraavasti:
- Tammikuu: 21 työpäivää. Loppiainen tarjoilee yhden arkivapaan.
- Helmikuu: 20 työpäivää. Ei ylimääräisiä arkivapaita.
- Maaliskuu: 23 työpäivää. Ei arkivapaita.
- Huhtikuu: 18 työpäivää. Pääsiäinen tarjoaa 2 arkipyhää.
- Toukokuu: 21 työpäivää. Sekä vappu että helatorstai vähentävät työpäivien määrää.
- Kesäkuu: 21 työpäivää. Juhannusaatto tarjoilee useimmille ylimääräisen vapaan.
- Heinäkuu: 21 työpäivää. Ei arkivapaita.
- Elokuu: 23 työpäivää. Ei arkivapaita.
- Syyskuu: 21 työpäivää. Ei arkivapaita.
- Lokakuu: 22 työpäivää. Ei arkivapaita.
- Marraskuu: 22 työpäivää. Ei arkivapaita.
- Joulukuu: 18 työpäivää. Sekä Itsenäisyyspäivän että joulun ajoittuminen tarjoilee yhteensä 3 arkivapaapäivää.
Työpäiväkalenteri
Alla olevasta kalenterista voit selata eri kuukausien arkivapaita yksityiskohtaisemmin.
huhtikuu 2025
mamaanantai | titiistai | kekeskiviikko | totorstai | peperjantai | lalauantai | susunnuntai |
---|---|---|---|---|---|---|
31.3.2025
|
1.4.2025(1 event) |
2.4.2025
|
3.4.2025
|
4.4.2025
|
5.4.2025(1 event) |
6.4.2025
|
7.4.2025
|
8.4.2025(1 event) |
9.4.2025
|
10.4.2025
|
11.4.2025
|
12.4.2025
|
13.4.2025(1 event) |
14.4.2025
|
15.4.2025
|
16.4.2025
|
17.4.2025(1 event) |
18.4.2025(1 event) |
19.4.2025(1 event) |
20.4.2025(1 event) |
21.4.2025(1 event) |
22.4.2025
|
23.4.2025
|
24.4.2025
|
25.4.2025
|
26.4.2025
|
27.4.2025(1 event) |
28.4.2025
|
29.4.2025
|
30.4.2025(1 event) |
1.5.2025(1 event) |
2.5.2025
|
3.5.2025
|
4.5.2025(1 event) |