Pitkät viikonloput hyödyntämällä arkipyhiä helpottavat lomien suunnittelua ja mahdollistavat pidemmät irtiotot oravanpyörästä. Mitä enemmän virallisia merkkipäiviä osuu kalenteriin kunakin vuonna, sitä helpompi viikonlopun irtiottoja on suunnitella.

Kolikon kääntöpuoli on toki, että samaa miettivät kaikki muutkin joten tyypillisesti pitkien viikonloppujen ympärillä lennot, hotelliyöt, risteilyt sekä muut mahdolliset matkailuun liittyvät hinnat nousevat helposti huomattavasti vaikka covid-aika onkin tilannetta muuttanut viime vuosina. Suunnittelu ja matkojen varaus kannattaa siis hoitaa luonnollisesti mahdollisimman ajoissa.

Vuonna 2026 on käytännössä seitsemän pitkää viikonloppua

Vuonna 2026 virallisia arkipyhiä osuu kalenteriin 7 kappaletta. Siihen kun lisää juhannus- ja jouluaaton ylimääräisiä vapaapäiviä kertyy 9. Ainoastaan itsenäisyyspäivä on sellainen pyhäpäivä, joka osuu lomasuunnittelijan kannalta valitettavasti viikonloppuun. Koko listauksen pitkistä viikonlopuista löydät tästä.

Muita mahdollisuuksia pitkälle viikonlopulle

Vaikka arkipyhiä ei tämän enempää tälle vuodelle osukaan pitkää viikonloppua ajatellen, on toki muitakin mahdollisuuksia kuten koulujen hiihto- ja syyslomat, jotka luonnollisesti ovat myös hintojen puolesta korkeammat.