Kun ajatellaan, että vuosittain keskimääräinen ihminen hankkii muutaman syntymäpäivälahjan kaverilleen, puolisolleen ja lapsilleen loppuu lahjaideat helposti kesken. Siihen kun lisätään vielä ystävänpäivälahja omalle kullalle ja joululahjat kotiin, kavereille ja sukulaisille sekä isän- ja äitienpäivälahjat, muodostuu listasta aikamoinen.
Tälle sivulle olemme listanneet ehdotuksia ja vinkkejä lahjan hankintaan teemoittain. Toivottasti tästä on apua.
Romanttiset lahjat
Romanttiset lahjat ovat aina ajankohtaisia. Erityisesti naiselle on suotavaa hankkia romanttinen lahja käytännössä minä tahansa (merkki)päivänä. Olemme listanneet alle joitain tuttuja ja turvallisia lahjavinkkejä sekä muita ideoita, joilla oma kulta voidaan yllättää.
Romanttiset lahjaideat
- Suklaa
- Koru kuten rannekoru, kaulakoru, korvakorut tai sormus
- Yhteinen kylpyläviikonloppu
- Romanttinen illallinen (esim. pimeässä)
- Sisustuselementit kuten hienot kynttilät tai kynttiläjalat
- Iso kukkakimppu
- Personoidut mukit yhteisestä kuvasta
- Viinikurssi kahdelle
Harkitsemisen arvoisia
- Runo (mielellään itse kirjoitettu)
- Lahjakortti johonkin hemmotteluhoitoon
- Itsetehty laulu tai taulu
- Alusvaatteet (kannattaa harkita varoen ettei käy cliché:istä ”liian iso – liian pieni” mokaa)
- Omista kuvista teetetty kalenteri
- Nimikkotähti avaruudesta (ei virallista oikeutta tähteen, mutta eleenä lutunen)
- Valokuvauspaketti – menkää teettämään itsestänne romanttisia valokuvia
Lahjaksi matka
Matka ulkomaille on aina toimiva lahjaidea. Pitkä viikonloppu – oli se sitten romanttisessa kaupungissa ulkomailla tai kotoisessa Suomessa – muistetaan pitkään. Pitkä viikonloppu on myös helpompi toteuttaa työn puolesta kuin kokonainen viikko ja usein budjetillekin hieman edullisempi. Ulkomaisista kohteista Pariisin lisäksi esimerkiksi Italia, Espanja, Wien ja Praha ovat suomalaisten kestosuosikkeja yhdessä edullisten Baltian maiden Latvian ja Liettuan kanssa.
Tässä muutamia sivustoja, joilta katsella viikonloppumatkoja, lentoja, hotelleja, kylpylä- ja mökkilomia ja äkkilähtöjä koko viikoksi (jos sellainen tulee kyseeseen) tai lyhyempiä pyrähdyksiä kotimaassa:
- Mökkejä Lomarenkaasta
- Kylpyläviikonloppu Naantalissa
- Apollomatkat
- Aurinkomatkat
- Finnmatkat
- Tjäreborg
- eBookers
- Hotels.com
- Supersaver GoHappy – viikonloppumatkat
- Seat24 – edulliset viikonloppumatkat
- Travellinkin viikonloppumatkat
- Rantapallo – äkkilähdöt kootusti usealta matkanjärjestäjältä
Lisäideoita kohteille voi katsastaa vaikka tästä Thomas Cookin / Airtoursin listasta.
Tekniikkaa lahjaksi miehelle
Jos ei nyt ystävänpäiväksi, niin ainakin syntymäpäivä, isänpäivä– tai joululahjaksi tekniikkaa saanut mies on harvoin pettynyt. Osa ei koskaan, kunhan kyseessä ei ole jokin ”halpiskama”, jossa ei ole tarpeeksi ominaisuuksia. Toki naisellekin voi ja saa ostaa tekniikkaa ja nykypäivänä yhä useampi nainen on myös kiinnostunut erinäisistä teknisistä laitteista kuten älypuhelimista ja Nintendo Wiistä, mutta pääosin teknisiä hilavitkuttimia silti menee vielä miehille.
Ostaessa teknisiä laitteita lahjaksi kannattaa konsultoida miehen kaveria, veljeä tai jotain muuta miespuolista ennen ostopäätöstä – myyjän lisäksi. Kannattaa myös miettiä mitä tekniikkaa mies tulee käyttäneeksi ja onko hän mahdollisesti puhunut jonkin tietyn laitteen hankinnasta, koska silloin saattaa olla että mallikin on jo valittu tiettyjen ominaisuuksien perusteella.
Tässä muutamia ideoita teknisille vimpaimille. Jos mikään näistä ei sytytä niin olemme listanneet myös muutaman kaupan, joista kannattaa selailla ko. tuotteita.
Elektroniset lahjaideat
- Älypuhelin
- Pelikonsoli kuten PlayStation tai Wii
- Tabletti PC (näissä kannattaa olla tarkkana tosin, koska ominaisuudet ja mahdollisuudet vaihtelevat hurjasti)
- Zippo (ei nyt niin tekninen, mutta miehekäs)
- Kindle tai vastaava – kirjojen lukulaite
- Kotiteatteri
- Minijääkaappi työhuoneeseen / toimistoon
- Rannekello / Älykello (näitä löytyy joka lähtöön, esim. sykemittareilla varustettuina)
- Jotain autoon (esim. navigaattori)
- Jotain veneeseen (esim. mini DVD-soitin)
- Jotain mökille (esim. uusi grilli)
- Mikrobitti- tai Tietokone-lehti
- Kahvinkeitin (esim. vähän hienompi espressokone tai ajastettava kahvinkeitin)
Muita lahjaideoita miehelle
- Urheiluvarusteet
- Grillisetti pihteineen ja maissinpidikkeineen
- Salikortti (muista perustella hyvin ja hellästi miksi)
- Kirjat – melkein aina varma valinta
- Lehtitilaus liittyen harrastuksiin
- Ajohetki Ferrarilla
- Kokkivarusteita – jos mies on kova ruuanlaittaja tai ainakin wannabe-sellainen
- Pehmonalle – ei varmasti osaa odottaa
- Jokin hieno viini tai viski
- Bändipaita tai -paitoja, myös jokin ”asennepaita” toiminee
- Hajusteet
- Varaa sauna tai anna lahjakortti saunailtaan ”kundien kanssa” – varmasti arvostaa
- Retkeilytarvikkeet
- Pokerisetti – esim. pokeripöytä ja/tai tarvikkeet
Elämyslahjat
Elämyslahjat sopivat niin miehille kuin naisillekin ja useimmiten niitä ostetaankin pariskunnille. Elämyslahjat toimivat lähes aina ja ovat usein sellaisia lahjoja, joita saaja ei itse tulisi omilla rahoilla ostaneeksi.
- Keikkaliput
- Teatteriliput
- Lätkä- tai fudismatsiliput
- Sukelluskoulu
- Viinikurssi
- Moottorikelkkasafari
- Tanssikurssi
- Drinkkikurssi – opi tekemään drinkkejä
- Yksityinen ratsastustunti
Hemmottelulahjat
Hemmottelulahjat sopivat toki miehillekin, mutta pääasiallisesti kuitenkin kohderyhmänä lienevät naiset. Hemmotteluhoitoja on monenlaisia, joista olemme listanneet alle muutamia ideoita.
- Kasvohoito
- Manikyyri
- Hieronta (lahjakortti)
- Spa-päivä
- Intialainen päähieronta
Lahjaideat lapselle
- Frozen-teemaiset lahjat – erityisesti tytöille
- Vanhat kunnon My little ponyt, star wars-figuurit yms.
- Hoplop, Superpark yms. aktiviteettipuistolahjakortit
- Vaatteet toimivat aina
- Dronet eli kauko-ohjattavat lennokit
- Koodaamiseen kannustavat BlueBot-lelut (kalliimpia)
- Omasta kuvasta tehdyt räätälöidyt palapelit
- Talviurheiluvälineet kuten luistimet, sukset..stiga
Päivitämme listaa jatkuvasti.