Isänpäivää vietetään aina perinteisesti marraskuun toisena sunnuntaina. Vuonna 2019 marraskuun toinen sunnuntai on 10.11.

Perinteisiin isänpäivän viettotapoihin kuuluu monessa perheessä aamukahvit ja -pala sänkyyn sekä yhteistä ajaviettoa perheen parissa esimerkiksi ulkoillen, elokuvissa tai harrastaen jotain muuta pientä aktiviteettiä. Useissa perheissä isää  muistetaan myös jollain pienellä lahjalla ja kortilla – joko itse askarrellulla tai hankitulla.

Olemme keränneet alle ideoita isänpäivälahjaksi kategorioittain. Listasta toivottavasti on apua ja löytyy jokaiselle isälle jotain.

Kirjat

  • Mitä Suomi lukee-lista suosituimmista kirjoista
  • Piitles (Mauri Kunnas)
  • Jumalan sana (Hotakainen, Kari)
  • Mielensäpahoittaja (Kyrö, Tuomas)
  • Punainen jättiläinen (Soininvaara, Taavi)
  • Väärän maan vainaja (Rönkä, Matti)

Tekniset lahjaideat

  • Partakone
  • Minijääkaappi työhuoneeseen
  • BluRay-soitin
  • Rannekello
  • Jotain sopivaa autoon, kuten hands-free
  • Jotain sopivaa veneeseen, kuten uusi uistin
  • Kamera tai videokamera (ensi kesän lomaa varten)
  • Elektroninen viininjäähdytin

 Elämyslahjat

  • Liput jonkun nuoruuden bändin keikalle
  • Liput lätkä-, futis- tai jonkun muun lajin peliin
  • Viinikurssi
  • Lisäideoita: kokeile kätevää laskuria isänpäivälahjalle – Elämyslahjojen toimitus heti sähköpostiin, joten soveltuu myös viime hetken isänpäivälahjaksi

Sekalaisia ideoita

Matkat

  • Tutustu TravelBirdin perhelomiin ja löydä teille sopivin!
  • Lomamatkat
  • Naantalin kylpylä